tiistai 29. lokakuuta 2013

Neulomuksia

Erittäin väsynyt opiskelija täällä! Harjoittelu tosiaan alkoi maanantaina ja olen aivan rättipuhkipoikki. Paljon uusia ihmisiä ja opeteltavia nimiä, tutustumista ja ihmettelyä, tuokioiden ja koko jakson suunnittelua plus noin tuhat muuta koulujuttua odottaa tekijäänsä... Avaan ihan pian tenttikirjan, mutta ensin kerron vähän mun mummoiluharrastuksesta!

Olen muutaman vuoden tehnyt vähäsen käsitöitä. Jokunen vuosi sitten keksin, että haluan opetella neulomaan villasukat. En edes tiedä että mistä sen keksin, mutta idean saatuani pistin neuloen! Etsin netistä ohjeita ja yrityksen ja erehdyksen kautta ensimmäiset villasukkani valmistuivat. Ne taisivat muistaakseni mennä joululahjaksi parhaalle ystävälleni. Sen jälkeen tein muutamia villasukkia, kunnes laajensin repertuaariani lapasiin ja kuteista virkkaamiseen. Yleensä neulon lähinnä silloin, kun on tylsää. Vielä en ole niin kehittynyt että voisin neuloa samalla kun katson telkkaria, ehkä se voisi olla seuraava etappi. :D


Yhdet ensimmäisistä villasukistani, hieman jo nukkaiset



Neulomukseni ja muut käsityöni eivät ole ehkä maailman kauneimpia, mutta niiden tekeminen on hauskaa. Lisäksi käsityöt ovat mielestäni kivoja lahjoja! Netistä löytää vaikka minkälaista inspistä ja ideaa, ja eritoten niitä ohjeita. Virkkaustaitoni olivat ennen aivan hukassa, enkä muistanut yhtään että miten se homma toimikaan. Netistä löysin paljon ohjeita, ja yhdessä illassa olinkin jo virkannut matonkuteista korin..

Matonkuteista virkattu kori kaukosäätimille ja muulle sohvapöytäkrääsälle

Nyt mulla on työn alla vauvanpeitto. Ehdottomasti isoin ja suuritöisin tekeleeni tähän mennessä. Ohje tähänkin on netistä löydetty. Keskenhän tuo vielä on, ja pahasti, mutta mulla on tässä joulun tienoille asti aikaa saattaa tämäkin loppuun.. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti