Lähdössä Tampereelle. Oli vähän huono naama- ja tukkapäivä ja tuli ehkä vähän kiukuteltuakin..
Lauantai-iltana käytiin hieman juhlimassa. Oli kyllä kivaa, vaikka musiikki ei ollutkaan ihan parhaasta päästä. Vaikka meni myöhään, tai oikeastaan aikaiseen, niin enpä juuri illan aikana mitään juonut. Enkä muutenkaan koko viikonloppuna syönyt mitenkään tolkuttoman huonosti, vaikka sitä vähän pelkäsinkin. Kotikotona kun on usein kaapit pullollaan kaikennäköistä syötävää, mutta tällä kertaa en edes muistanut, että aiemmin tapanani oli käydä kotiin tullessa kaikki kaapit läpi herkkujen toivossa. :D Kotiinpäin ajellessa vasta totesin miehelle, että enpä edes tajunnut, että olisi ollut herkkuja tarjolla! Olen kyllä selvästi huomannut, että ei niitä herkkuja oikeastaan tee mieli, kun ei hetkeen niitä syö.
Miehen ottama kuva. Puut on nyt niin kauniissa valkoisessa huurteessa, että mä olen aivan ihastuksissani!
Tänään olen saanut yllättävän paljon tehtyä koulujuttuja ja kävin salillakin. Ruuat ovat olleet vähän mielikuvituksen varassa, koska ei jaksettu tänään käydä kaupassa. Sekin on oma operaationsa, ehkä ihan postauksen arvoinen. Tämä nyt oli taas tämmönen kuulumis- ja sekakuvapostaus, niinkuin mulla näyttää olevan usein tapana.. :D Ei se mitään!
Jogurttia, mysliä ja mun lempparimerkkinen (granny smith) omena!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti