En tehnyt yhtäkään uudenvuodenlupausta. Uuden vuoden jälkeen joka paikassa oli kuitenkin laihdutuslupauksista, karkkilakkolupauksista, lupauksista terveellisemmästä elämästä, you name it – kaikkihan tämän ilmiön tietävät. Tammikuun puolessa välissä tein kuitenkin itselleni ihan oman lupauksen, projekti uusi elämä! Kuulostaa naivilta ja kornilta. :D
Olen aina ollut normaalipainoinen, vaikka en koskaan ole ollut kovin hoikka. Olen kuitenkin syönyt aina oikeastaan ihan tasan sitä mitä huvittaa, ja pelkkä kaalin puputtaminen taikka veden litkiminen ei usein ole hirveästi huvittanut. Nyt uuden vuoden jälkeen erehdyin sitten nousemaan vaa'alle ja oli pakko todeta, että olen painavimmillani ikinä tähän mennessä. Normaalipainoinen vielä (vaikka inhoankin painoindeksisysteemiä.. :D), mutta nyt kolkutellaan ylipainon rajoja. Todellakin tiedän, että joidenkin mielestä tämä kuulostaa todella typerältä, kun ylipainoisuus on oikeasti länsimaissa niin iso ongelma. Tunnen itseni kuitenkin sen verran hyvin, että en voi jatkaa nyt samaa menoa ja ajatella, että "syönpä tässä nyt sitten samaan konkurssiin". Tästä lähti ajatus uudesta elämästä!
Nykyään meillä on aina paljon hedelmiä!
Olen noin 16-vuotiaasta alkaen käynyt salilla ja erilaisissa jumpissa. Ongelmana on ollut enemmänkin ruokapuoli, kuten mainitsin niin olen syönyt aina suunnilleen sitä mitä huvittaa. Toinen ongelma on ollut se, että liikkumiseen on usein tullut pitkiäkin taukoja milloin mistäkin syystä. Syy on kuitenkin AINA ollut tekosyy (poislukien ne kerrat kun olen ollut sairaana), ei mikään oikea syy! Nyt tavoitteena olisikin lähinnä se, että pystyisin tekemään liikkumisesta ja kunnollisesta syömisestä itselleni oikean ja pysyvän elämäntavan.
Mulla oli lahjakortti omalle salilleni ja päätin hyödyntää sen personal traineriin. Ostin treeniohjelman, ruokaohjelman ja kaksi treenikertaa pt:n kanssa. Tämä satsi oli semmoinen, että lompakkoni (tai pääni, olen välillä tosi pihi! :D) siihen vielä lahjakortin avustamana kykeni. Olen nyt viikon verran syönyt ja treenaillut saamillani ohjeilla ja täytyy sanoa, että olo on ihan mahtava! En ole syönyt herkkuja tai roskaruokaa nyt about pariin-kolmeen viikkoon, eikä niitä ole tehnyt yhtään mielikään! Paino on tippunut vähäsen, mutta ehkä sekin tästä lähtee laskemaan vielä kunnolla. Ajattelin kuitenkin ennemmin käyttää mittanauhaa ja kuvia tulosten hahmottamiseksi. Tänäaamuna otinkin ns. aloituskuvat ja -mitat itsestäni. Niitä en sentään kehtaa julkaista! :D
Lounas tänään. Näin paljon saan kuitenkin syödä! Ei todellakaan jää nälkä... :D
Toki perimmäisin haaveeni olisi tulla timmiksi, pienen rasvaprosentin omaavaksi kissanaiseksi, joka pystyy about mihin vain. :D Yritän kuitenkin pysyä realistisena, pitää jalat maassa ja ottaa tämän projektin elämäntapamuutoksena, investointina omaan terveyteeni. Olen kuitenkin täysiverinen kaikki mulle heti nyt -ihminen, joten luultavasti odotan tuloksia tapahtuvaksi liian nopeasti ja motivaatio saattaa olla koetuksella. Samaan aikaan stressiä en tästä kuitenkaan aio ottaa, koska tällä hetkellä mulla on elämässäni ihan tarpeeksi stressiä, jos mielin keväällä valmistua. Rauhassa yritetään siis mennä! Isoin ongelmakohtani ovat omasta mielestäni jenkkakahvat, enkä malta odottaa että pääsisin niistä eroon.
Iltapala muutama päivä sitten. Rahkaa, kiiviä ja ananasta, päällä kanelia. Hyvää!
Tiedostan tämän projektini vaativan paljon, mutta yritän ajatella asian niin, että liikkuminen ja oikeanlainen syöminen eivät ole vaihtoehtoista toimintaa. Eli halusimpa tai en, niin ne on pakko tehdä, ihan oman itseni vuoksi. Kornilta kuulostaa tämäkin, mutta olen jo aiemmin todennut, että minun kohdallani tällainen ajattelumalli toimii. Nyt on ainakin tämän viikon perusteella niin hyvä olo, että miksi en haluaisi jatkaa näin?! :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti