sunnuntai 29. syyskuuta 2013

New fresh start




Ihan tavallisesta arjesta, siitä on tämä blogi tehty. Hyvän mielen juttuja, opiskelijan arkea, valokuvaräpsyjä, ehkä vaatteitakin, liikkumisiani, mitä mieleeni tulee. En ole valokuvaaja, en ole taiteellinen, muotitietoinen, tai urheilijakaan, joten pysyn hyvin amatöörimäisellä tasolla! Lähinnä aloitan blogin siksi, että tämä on niin kätevä päiväkirjan pitämisen tapa.


Olen 22-vuotias opiskelija, asun kaksin avomieheni kanssa aika pienessä kaksiossa. Haaveilen valmistumisesta (tänä keväänä jee!), perheen perustamisesta, takaisin kotipaikkakunnalle muuttamisesta, ihan oman kodin sisustamisesta ja itseni kehittämisestä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen siis melkein tylsän tasainen tyyppi! Nautin hullun lailla musiikista, liikkumisesta ja ennen kaikkea ystävistäni, ja saan niistä voimaa jaksaa välillä rankkaakin opiskelijan arkea.





Olen hyvin pitkälti tuulella käyvä ihminen. Innostun helposti uusista asioista ja innostunkin yleensä hieman liikaa. Edellinen innostus sitten jää taas seuraavan jalkoihin, toivottavasti tämä bloggaus nyt ei ole yksi niistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti